Sivukartta  

Lentopalloliitto Valikko
EtusivuValmennus & koulutusValmennuskeskuksetKuortaneBlogi

Tapio Kangasniemen blogi: 

Naisten MM-kisat – hakkurien ilotulitusta

Maailman parhaat maajoukkueet pelasivat Japanissa naisten MM-kisoissa. Olin paikalla toisen ja kolmannen kierroksen otteluissa Nagoyassa ja tässä huomiota siitä, miltä peli tällä hetkellä näyttää ja miten eri joukkueet peliä pelaavat.

PELISTÄ

Naisten lentopallon pelitapa on viime vuosien aikana yhtenäistynyt kärkijoukkueilla. Nyt livenä näkemäni joukkueet (11 kpl) pelaavat melko samantyylistä lentopalloa. Todella isoja laitapasseja ei enää juurikaan hyvistä nostoista nähdä. Nopeimmillaan laitapassi (esim. JPN, NED, GER) on ns. 2. askeleen tempo, jolloin hyökkääjä on siirtymässä toiselta askeleelta kolmannelle, pallon ollessa passarin käsissä. Puolustuksessa ei tästä syystä ole aikaa tehdä ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä, joskin puolustusmuodostelmia näkee erilaisia. 

Hyppyleija on pääasiallinen syöttötapa. Puhdas hakkuri löytyy kärkijoukkueilta. Ainoastaan Kiina ja Japani soveltavat ns. kolmen yleispelaajan systeemiä, jossa sitten rotaatio kerrallaan hiukan säädetään sitä kuka lyö/nostaa mistäkin ja mikä toimii parhaiten sillä hetkellä juuri sitä vastustajaa vastaan. 

Nämä kisat jäävät historiaan erityisesti kovista hakkureista ja takakentän 1- ja 6-paikan hyökkäyksistä, joita naisten lentopallossa ei tässä mittakaavassa ole vielä ennen nähty. Takakentän hyökkäys ei ole enää ns. purkupallo, vaan se pelataan nopeana selkeästi sisään ja se lyödään niin, että alastulo tapahtuu lähes keskiviivan tuntumaan. Kaikki laitapelaajat eivät tähän pysty, koska ulottuvuus tulee rajoittavaksi tekijäksi. Lisäksi lyöntivoima ja vauhti pitää olla niin kova, että puolustus ei pysty palloa nostamaan. Tämän vuoksi vastaanottotilanteessa hakkurit usein hyökkäävät 6-paikan hyökkäyksen. Monella joukkueella tämä näkyy niin, että toinen laitahyökkääjistä on puhtaasti vastaanottavassa roolissa ja hyökkäysvastuu on aika minimaalinen. 

Tuomareille täytyy antaa iso plussa siitä, että käsittelylinjaa on rukattu piirun verran sallivampaan suuntaa ja tämä mielestäni palvelee pelaamista ja pitkiä palloralleja. Challenge-systeemiä ei vielä kaikki joukkueet käytä systemaattisesti ja toisaalta iso osa haastoista on vääriä. Pallo liikkuu tietysti miesten peliä hitaammin ja tuomareiden silmä pysyy siinä siten myös paremmin mukana. 

JOUKKUEISTA/ PELAAJISTA

Miksi parhaat joukkueet sitten ovat parhaita? Mihin heidän pelinsä perustuu? Tässäkin turnauksessa mielestäni erottuu selkeästi kahdenlaisia joukkueita: johtavien pelaajien ympärille rakennettuja joukkueita ja koko joukkueen saumattomaan yhteispelin varaan tehtyjä luomuksia. Hyvinä esimerkkeinä voitaneen näistä käyttää Serbiaa ja Japania. Serbian peli todellakin lepää vahvoissa yksilöissä. Hakkuri Boskovic ja laituri Mihailovic ovat sen luokan pallon tappajia, että piste tehdään hiukan huonommastakin paikasta. Heille ei myöskään passin tarvitse olla ylinopea tai tarkka, sillä lyöntivoima riittää kyllä kahta tai kolmea torjujaa vastaan.

Japani taas on tuloksissa selkeästi korkeimmalla pelaajamateriaaliin nähden. Japanin pelissä ei isoja passeja käytännössä nähdä ollenkaan. Yksittäisen pallokosketuksen laatu on myös Japanilla huikealla tasolla jokaisella pelin osa-alueella. 

Eurooppalaiset joukkueet pärjäsivät turnauksessa hyvin. Serbia vei kultaa ansaitusti. Mielestäni Boskovic oli turnauksen ylivoimaisesti paras pelaaja. Lyöntivoimaa löytyy ja hän näkee tilanteen väärin erittäin harvoin hyökkäystilanteessa. Valikoimassa on myös laajasti peippiä/tsekkiä kovan lyönnin ohella. 

Italialla on kasassa mielenkiintoisen nuori joukkue (Malinov -96, Egonu -98, Sylla -95 ja Pietrini -00), jonka varaan on hyvä tulevaisuutta rakentaa.  Hollannin menestyksekkään sukupolven suurin osa pelaajista ovat nyt varmasti viimeisellä olympiadillaan ja jahtaavat sitä kultaista kruunua uralle. Hollannin hakkuri Slöetjes pystyi pelaamaan alusta loppuun hyvän turnauksen ja kannatteli joukkuettaan vaikeilla hetkillä. 

Venäjä ei pystynyt hyödyntämään tässä(kään) turnauksessa hyvää pelaajamateriaaliaan ja jäi loppusijoituksissa kahdeksanneksi. Turkki on tehnyt joukkueeseen nuorennusleikkauksen ja he olivat sijalla 10. Saksa pelasi hyvän turnauksen materiaaliin nähden, mm. lähes olemattomalla keskihyökkäyksellä. Saksan pelin sielu on hakkuri Lippmann, joka olikin pelipaikallaan aivan turnauksen parhaimmistoa.

Turnauksen valmentajia oli myös mielenkiintoinen seurata ja olihan siinä seurattavaa, kun esim. CHI-USA pelissä vaihtopenkeillä oli olympiavoittajaa ja maailmanmestaria. Valmennuksellisesti nämä kisat olivat jaetun vastuun kisat. Usealla joukkueista kakkosvalmentaja huolehti aikalisällä puhumisen torjunta-puolustus-asioista. Joillain joukkueista eri kaveri vielä opasti passareita ja tilastokulmassa tietysti 1-2 valmentajaa oli katsomassa numeroita.

Pakko raporttiin vielä lisätä se, että yllättävän iso osa ihan huippumaidenkin pelaajista eivät näytä ihan huippu-urheilijan kondiksessa olevan fyysisesti. Se ei tietysti estä sitä, etteikö voisi pelata hyvää lenaa mutta väitän, että pitkässä juoksussa ja turnauksessa saattaa käydä niin kuin kävi Brasilialle. Ylpeänä voin myös todeta, että tässä asiassa Suomen maajoukkue on jo kohtuullisen hyvällä tasolla.   

SUOMI JA MM-KISAT

Miten sitten Suomi saadaan näihin karkeloihin mukaan? Kärjen osalta Eurooppa jyllää. Eurooppa saalisti turnauksesta sijat 1, 2, 4, 8, 10, 11, 12 ja 15. Euroopasta on siis vaikea kisoihin selviytyä, mutta sitä ei kannata liian kauaksi aikaa jäädä surkuttelemaan, systeemi on mikä on ja loistavaa, että maanosassamme pelataan maailman parasta lentopalloa. Se kehittää myös meitä ja energia kannattaa suunnata pelaajien ja pelin kehittämiseen eli suomeksi harjoitteluun. Todeta myös täytyy näistä näkemistäni joukkueista, että esimerkiksi Meksikon kanssa pelattaisiin varmasti tiukkoja vääntöjä voitosta.

Suomen maajoukkueen pelin tulee perustua saumattomaan joukkueena pelaamiseen niin pelillisissä, kuin muissakin asioissa. Syöttö-vastaanottopelissä voimme olla aivan maailman huippua ja sen tulee olla meidän pelillinen selkäranka. Hyökkäyksessä joudumme etsimään niitä keinoja millä pisteet tehdään ja miten? Yllätyksellisyyttä täytyy olla mukana pelin nopeuden ja erilaisten hyökkäysratkaisujen muodossa. Olen nimittäin huomannut, että hyvätkin maajoukkueet/pelaajat ovat usein yllättävän hitaita ja kykenemättömiä muuttamaan taktisia asioita omassa pelissään, jos vastustaja ei toimikaan niin kuin on oletettu tai, jos vastustaja toimiikin nopeasti ja tehokkaasti. Pelin lukeminen, eli näkeminen, on aivan oleellinen asia kaikessa tekemisessä, varsinkin torjunta- ja puolustuspelissä. 

TAPIO KANGASNIEMI
Naisten maajoukkueen päävalmentaja