Sivukartta  

Lentopalloliitto Valikko
EtusivuValmennus & koulutusValmennuskeskuksetKuortaneBlogi

Pertti Honkanen:
Huomioita valmennuskeskuksen
tyttöjen harjoittelusta

Vertailen tässä kirjoituksessa niitä eroja ja yhtäläisyyksiä, joita olen havainnut tyttöjen ja poikien valmentamisen välillä. Kun poikienkin valmentaminen on tuoreeltaan muistissa, niin eteen tulleiden tilanteiden vertailu on ollut antoisaa.

Aloittaessani elokuussa Kuortaneen valmennuskeskuksessa tyttöjen keskusryhmän (2000-2003 syntyneet) valmentajana jatkoin harjoittelupäiväkirjan pitämistä, kuten olen vuosikaudet tehnyt poikiakin valmentaessa. Nämä muistiinpanot ovat tämän kirjoituksen kivijalka.

Lajiharjoittelussa suurin ero on mielestäni, että tytöt kestävät määrällisesti enemmän harjoittelua kuin saman ikäiset pojat. Tämä selittyy ainakin kahdella asialla. Tytöt ovat biologiselta iältään sen 1-3 vuotta vanhempia kuin samana kalenterivuonna syntyneet pojat, eli he ovat fyysisesti valmiimpia harjoittelemaan enemmän. Toinen asia liittyy luonnollisesti siihen, että tytöt eivät saa esimerkiksi hypyissä samanlaisia tehoja aikaiseksi kuin pojat ja sitä kautta myös lajinomaiset ”törmäykset”, joita ponnistaessa tulee ovat vähemmän rasittavia kuin pojilla. Kovimmilla harjoitusviikoilla tuntimäärät ovat nousseet 20 tunnin paremmalle puolelle. Tässä on mielestäni oltu jo tämän ryhmän rajoilla ja yksilöllisiä erojahan on.

Koen erittäin tärkeänä, että tyttöjen harjoittelussa tulee olla paljon erilaista pelaamista, joka kehittää nopeita ratkaisutaitoja jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa.

Isoimpina eroina näen sen, että pojat ovat taitavampia käsistään kuin tytöt (nämä ovat yleistyksiä, joissa poikkeukset vahvistavat säännön). Käden taitavuus näkyy erityisesti iskulyönnissä, jossa poikien ”heittokäsi” näkyy parempana lyöntisuorituksena sekä siinä, että lyöntikontrolli ja pallon suuntaaminen on parempaa. Tämä on luonnollisesti se asia, jonka kehittämiseen kiinnitämme tyttöjen kanssa jatkuvasti huomiota. Sama liittyy hyökkäykseen lähestymiseen, jossa kahden viimeisen askeleen kiihtyvyys on tärkeä teema. Nuorempien ikäluokkien pelaajia ja valmentajia ajatellen tulee jatkossakin vielä enemmän korostaa heittämisen osaamista iskulyöntitekniikan perustana.

Siinä miten lentopalloa harjoitellaan, ei mielestäni ole mitään eroa tyttöjen ja poikien välillä. Harjoittelu on samanlaista sukupuolesta riippumatta. Tietysti naisten lentopallossa on omat ominaispiirteensä kuin miestenkin, mutta varsinainen harjoittelu – siinä ei ole eroa. Taitoja harjoitellaan sekä tietysti pelaamista.

Ehkä sen voisi nostaa vielä esille, että mielestäni tyttöjen ja naisten tulisi pelata huomattavasti enemmän harjoituksissa. Tytöt ovat mestareita tekemään vaikka 100 kertaa hihalyönnin parilta parille, mutta tärkein jää silloin pois, ja se on pelaamisen oppiminen ja pelin lukeminen.

Kokemukseni mukaan suurin osa suomalaisista naislentopalloilijoista ei omaa ns. palloilutaustaa (huom. poikkeukset). Rohkenen väittää, että esimerkiksi jalkapallo ja käsipallo mini-ikäisenä lentopallon kanssa kehittäisi pelinlukutaitoa monipuolisemmaksi. Lohdullista tässä kaikessa on, että jos kiinnitämme harjoituksissa huomiota pelinlukemisen opetteluun vaikka seuraavilla johdatteluilla, tässä taidossa voi kehittyä vaikka kuinka paljon, esimerkki:

”katso palloa ja katso pelaajaa jolla on viimeinen kosketus”

PSYYKKINEN HARJOITTELU

Psyykkisen harjoittelun painopiste on oikeanlaisen harjoitteluasenteen muokkaaminen. Tämä tapahtuu siten, että harjoituksissa opetetaan ja vaaditaan opetettuja suorituksia, myös väsyneenä. Periksiantamattomuuden kehittäminen siten, että jokaiseen palloon on yritettävä, vaikka sitä ei saisikaan.

Toinen tärkeä teema on otteluihin valmistautuminen ja oikeanlaisen mielialan rakentaminen itse peleihin ja harjoituksiin.

Tärkeä asia on opettaa pelaajille käsitys siitä, minkälainen hyvä suoritus on, ja pelaajien sisäistä ”ammattiylpeyttä” suorituksistaan tulee kehittää. He tekevät suoritukset itselleen ja joukkueelle, eivät valmentajalle. Tähän asiaan liittyy vahvasti myös se, että kukaan ei voi tehdä huolimattomia suorituksia harjoituksissa, ja jokaisen pelaajan on vaadittava pelikavereilta paljon ja itseltään eniten. Tämän oppiminen siten että vaativuus ryhmän sisällä kehittyy ilman, että sanomisesta ”vedetään ns. herne nenään” edellyttää henkistä kasvua jokaiselta.

Periksi antaminen tai luovuttaminen ei ole vaihtoehto. 😊 Tämän kaiken ja paljon muuta kruunaa pelaamisen ilo ja eteenpäin katsominen.

Pläki