Musiikin käyttö

Koko järjestäytynyt liikunta kuuluu yhteiseen musiikin käytön tekijänoikeuskorvausjärjestelmään

SLU, Teosto ja Gramex jatkoivat sopimuksia musiikin julkisesta esittämisestä järjestäytyneessä liikunnassa. Sopimus kattaa noin 9 000 liikunta- ja urheiluseuraa sekä kaikki SLU:n lajiliitot ja muut varsinaiset jäsenjärjestöt.

Liikunta- ja urheiluseurat voivat vapaasti sopimuksen puitteissa esittää musiikkia eri urheilutilaisuuksissa ja -tapahtumissa sekä liikuntatunneilla. Sopimus ei kuitenkaan kata esimerkiksi tapahtumia, joissa on yli 15 000 katsojaa tai osallistujaa eikä elinkeinotoiminnan yhteydessä tapahtuvaa musikiin esittämistä.

Edellytyksenä on aina, että tapahtuman, toiminnan tai tilaisuuden järjestäjä on SLU:n lajiliitto, seura tai joukkue.

TEOSTO (sopimusnumero on 125 21991, voimassa -31.12.2008)

Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.

Teosto myöntää musiikin käyttöön luvat musiikin tekijöiden ja kustantajien puolesta. Teosto edustaa noin 15 000 kotimaista sekä noin kahta miljoonaa ulkomaista tekijää ja kustantajaa. Musiikin käytöstä keräämistään korvauksista Teosto jakaa vuosittain 87 prosenttia musiikin tekijöille ja suomalaisen musiikin edistämiseen. Lopuilla 13 prosentilla katetaan toimintakulut. www.teosto.fi

GRAMEX (sopimusnumero LII040, voimassa -31.12.2008)

Esittävien taitelijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys.

Gramex kerää korvaukset äänitemusiikin käytöstä musiikin esittäjien ja tuottajien puolesta. Gramex edustaa noin 26 000 esittävää taiteilijaa ja 5 400 äänitetuottajaa. Keräämistään korvauksista Gramex jakaa noin 86 prosenttia esittäville taiteilijoille ja äänitteiden tuottajille sekä kotimaisen musiikin edistämiseen (ESEK). http://www.gramex.fi/