Perjantai 10.6

Sää hellii Power-väkeä myös perjantaina

Lahden Power Cup 2011 jatkuu torstain tapaan myös perjantaina erinomaisessa säässä. Koko päiväksi on luvattu aurinkoa ja elohopea mittareissa kohoaa kuumimmillaan jo 30 asteeseen.

Sadetta eikä pilviä ole ennusteiden mukaan luvassa ja myös tuuli tyyntyy perjantaina lähes olemattomaksi. Tämä tarkoittaa, että katsojien, valmentajien ja ennen kaikkea pelaajien on muistettava suojata päänsä ja juotava riittävästi vettä.

Tuomas Sammelvuo: Tarvitsemme teitä kaikkia

Suomen kenties tunnetuin lentopalloilija Tuomas Sammelvuo toivoo saavansa tänään seitsemännen kenttäpelaajan Argentiina-otteluun yleisöstä. Varsinkin nuorten powerilaisten potentiaali auttaa Suomi kohti voittoa, on kiistaton.

-          Yleisön rooli on erittäin tärkeä. Toivon, että mahdollisimman moni powerilaisista pääsisi paikalle ja  pitäisi myös ääntä katsomossa. Me tarvitaan yleisöltä apua ja uskon, että sitä myös saadaan, Sammelvuo toivoo.

Pitkäaikainen maajoukkuemies korosti myös viikonlopun otteluiden tärkeyttä. Argentiina oli alkukaavailuissa Suomen ykkösvastustaja taistellessa lohkon kakkossijasta, mutta Portugalin hyvät esitykset ja Serbian hetkittäinen kompurointi ovat tehneet tilanteen erittäin kimurantiksi.

-          Kyseessä on meille erittäin tärkeät ottelut. Nämä ovat meidän ensimmäiset kotiottelut ja on erittäin tärkeätä, että olemme valmiina alusta asti, Sammelvuo painottaa.

Sammelvuo on pelannut ammattilaisena pitempää, kun yksikään muu suomalainen. Sammelvuo, kuten kaikki muutkin nykyisistä maajoukkuepelaajista, on ponnistanut huipulle tuttua reittiä, johon on olennaisena osana kuulunut Power Cup.

-          Ensimmäinen Powerini oli -87 ja sen jälkeen olin mukana niin pitkää, kun ikä antoi myöden. Hienoa nähdä miten turnaus on kasvanut ja toivon, että täälläkin pelaavista nuorista mahdollisimman moni ponnistaa tätä kautta huipulle.

Power Cupilaisia toivotaan kannustamaan Suomea

Tänään on edessä Suomella todellinen vedenjakajaottelu Maailmanliigassa. Vastaan asettuu kivenkova Argentiina ja Suomi tarvitsee kipeästi voittoa ottelusta. Niin pelaajat kuin joukkueen valmentajakin toivovat powerväen tulevan sankoin joukoin paikalle illan otteluun antamaan oman panoksensa Suomen tavoitteen eteen, voittaa Argentiina ja siloittaa tietä kohti Maailmanliigan finaleita.
Jokaisen rooli myös katsomossa on tärkeä ja tänä vuonna Power Cupin kanssa samaan kaupunkiin tuodut Maailmanliigapelit ovat kovimpia urheilutapahtumia, mitä Suomessa on mahdollista nähdä.
Kaikki siis paikalle Lahden jäähalliin tänään kello 19 kannustamaan Suomi voittoon ja kohti unelmaa selviytyä ensimmäistä kertaa Maailmanliigan finaleihin!

Joukkueet kohtaavat toistamiseen Lahden jäähallissa lauantaina, samaan aikaan kello 19

 

Daniel Castellani korostaa Argentiina-otteluiden tärkeyttä

       Suomen miesten maajoukkueen uusi päävalmentaja Daniel Castellani on kovan paikan edessä tänä viikonloppuna. Suomi kohtaa kahdessa ensimmäisessä kotiottelussaan päävalmentajansa kotimaan Argentiinan. Vastustajana Argentiina ei tuo hirveää lisälatausta, sillä mies on kohdannut saman tilanteen jo aiemmin.

-          Kun valmensin Puolaa, pelasimme juuri Argentiinaa vastaan. Pakko myöntää, että silloin ottelun aluksi oli lisäkierroksia, mutta pelin edetessä ne laantuivat.

Kumpaa kansallislaulua Castellani sitten meinasi mukailla Suomi-Argentiina ottelun alussa?

-          Valitettavasti en osaa Suomen kansallislaulua, vielä.

Kotimaataan vastustajana sen erikoisemmin noteeraamatta Castellanille lisälatausta otteluihin tuo sen sijaan niiden tärkeys. Suomi tarvitsee tasaisessa lohkossa kipeästi voittoja. Maailmanliiga on alkanut kaksijakoisesti, sillä avausviikonlopun tuplatappiot olivat selkeä pettymys Suomelle, mutta puolestaan Serbiasta napattu vierasvoitto oli selkeää plussaa.

-          Pestini Suomen maajoukkueen valmentajana on alkanut opetellessa. En tuntenut pelaajia entuudestaan, joten minulla oli joukkueesta paljon opittavaa. Edelleen joka päivä tulee jotain uutta. Pelimme kuitenkin paranee koko ajan ja se on positiivinen signaali.

Perjantain ja lauantain otteluissa Suomen on pelattava huipputasollaan, sillä vastustaja on vahva ja nälkäinen. Myös Argentiina on tullut Suomeen hakemaan pisteitä.

-          Nämä ovat molemmille joukkueille erittäin tärkeitä otteluita, koska molemmat tarvitsemme voittoja. Argentiina on kova vastustaja, joten meidän on oltava todella hyviä päästäksemme tavoitteeseen, joka on kaksi voittoa.

Tuoreella päävalmentajalla oli aikaa myös käydä tutustumassa maailman suurimpaan lasten ja nuorten lentopalloturnaukseen, Power Cupiin. Argentiinalainen häkeltyi näkemästään.

-          Näkymä kentillä oli todella vakuuttava. En tiennyt, että samassa paikassa voi olla noin paljon lentopalloilijoita. Uskomattoman hienoa.

Ranskassa pienempi junioriturnaus 

Suomi-Argentiina otteluiden ranskalainen FIVB-supervisor Philippe Beuchet seurasi perjantain Power Cup pelejä suurella mielenkiinnolla. Ensimmäinen kommentti kysymykseen mitä mieltä olet Power Cupista oli sama, mitä ulkomaalaisten vieraiden suusta kuultiin eilenkin:

- Impressive! Vaikuttavaa!

Beuchetilla on maan kansallisen lentopallokomission puheenjohtajana runsaasti omakohtaista kokemusta Ranskassa vuosittain pelattavasta pienempimittakaavaisesta junioriturnauksesta.

- Ikähaarukka turnaukseen osallistuvilla pelaajilla on sama kuin Suomessa, mutta Ranskan turnaus pelataan tiiviimmällä tahdilla yksipäiväisenä ja ottelut yksieräisinä. Osallistujia on noin 2000 ja koko pelialue suunnilleen Jokimaan keskikentän suuruusluokkaa.

Illan Maailmanliigapelistä Beauchet odottaa kovaa taistelua.

- Olen seurannut suomalaisia pelaajia. Heitähän on pelannut ammattilaisina Ranskassakin. Suomalaiset ovat hyviä, mutta tiedän myös, että Argentiinan joukkue on tosi kova. Suomalaisilla tulee olemaan kova työ voittaa, mutta lentopallossahan voi käydä miten vaan.  

Maajoukkuemiesten Power Cup muistoja

Aika kultaa muistot, mutta Power muistot ovat tietenkin niistä parhaistakin parhaita.
Toni Flink selvitti nykyisten Suomen Lentopallomaajoukkueen jäsenten Power Cup muistoja.  

Tapio Kangasniemi

Vuosina 2002-2009 maajoukkueen liberona loistaneella ja nykyisin joukkueen fysiona toimivalla Tapio "Tase" Kangasniemellä on erittäin mukavia muistoja Powerista.

- Voitimme Vaasassa Moskovan Dynamon 2-1 B-junnuissa. Olimme aiemmin hävinneet junnumaajoukkueella samalle joukkueelle 0-3. Hienoa oli voittaa kova joukkue ja vielä venäläinen sellainen, seitsemän kertaa Powerissa mukana ollut Tase muistelee.

Pikku henkäyksen jälkeen Kangasniemi kuitenkin säpsähtää muisteluissaan ja pamauttaa "Power-Pommin".

- Niin, tapasinhan minä muuten vaimonikin Powerissa! Se oli 1994 , kun kysyin saanko tarjota jäätelön. Sain tarjota, mutta sitten hän kyllä tarjosi minulle takaisinkin. Sitten meni pari vuotta kunnes aloimme seurustella, Tase nauraa.

Kangasniemi pelasi itse muuten Kauhavan Wisassa ja tuleva vaimo Alajärven Ankkureissa.


Jukka Lehtonen

Miesten maajoukkueen kapteenina viime kaudella toiminut Jukka Lehtonen muistaa Power Cupista hyviä pelimuistoja kolmen mestaruuden verran. Lisäksi mieleen on jäänyt ikävimpiäkin muistoja.

- Nahka paloi joka kerta, Lehtonen nauraa.


Jani Sippola

Maajoukkuepassari Jani Sippola pelasi viimeksi Powerissa tämän kesän maisemissa Lahdessa 2007.

- Finaali jäi mieleen, kun voitimme siinä Moskovan Dynamon B-junnuissa. Hävisimme niille vielä alkusarjassa pystyyn. Muut finaalit olivat jo loppuneet, joten koko yleisö kannusti meitä montussa villisti, Seinäjoki Lentistä edustanut Sippola muistelee hymyillen.

Jarmo Korhonen

Maajoukkueen liberona tänä kesänä debtoinut Jarmo Korhonen muistelee mielissään Kajaanin Poweria 12 vuotta sitten.

- Nurmeksen Seppojen kanssa voitettiin D-pojissa kultaa. Se oli mahtava porukka ja oli todella hauskaa. Silloin panostettiin kaikki peleihin ja diskohommat eivät oikein kiinostaneet. Vielä.

Urpo Sivula

Upi Sivulalla riittää Power Cup kokemusta useamman turnauksen verran. Mieleenpainuvimpana kokemuksen Upi pitää mestaruutta Virtain Veikkojen paidassa.

- Voitimme muistaakseni C-poikien tsemppisarjan. Taisi olla Pieksämäellä. Finaalissa toisella puolella olivat silloin Oivasen Mikko ja Matti sekä Mikkosen Joni, Upi muistelee.

Paikallisjärjestäjät hyvällä fiiliksellä

- Keskiviikkona oli vähän kuinkahan tässä käy –olo, mutta yllättävän hyvin on mennyt. Vuorokaudessahan on 7-8 tunnin reservi, jonka voi tarvittaessa ottaa käyttöön, naurahtaa Kimmo Volleyn Matti Kivimäki uteluihin millä mielellä järjestäjät ovat toisena Power Cup päivänä.

Vakuudeksi sanoilleen Kivimäki kertoo, että rakennusporukka lähti torstain ja perjantain välisenä yönä torilta kotiin kello 00.30, koska esiintymislavan purku kestikin odotettua kauemmin ja torin pelikentät piti saada kuntoon perjantaiksi.

- Silloin ei enää nähnyt juuri mitään, mutta onneksi talkooporukkaa oli hyvin töissä, niin saatiin alue kuntoon.

Kaikkiaan talkooväkeä on Kivimäen mukaan töissä liki 850. Tämä luku perustuu siihen, että talkoolaisille työasuiksi jaetut turnauspaidat ovat jo vähissä.

- Rakentamisen osalta paine on hellittänyt ja suurin talkoopanos kohdistuu nyt turnauksen ylläpitoon.  Ruokailulla on suurin kuorma, mutta käsittääkseni se on toiminut tänään hyvin, toisin kuin torstaina, jolloin pitkiä jonoja syntyi koska kaikkien sarjojen pelit loppuivat yhtä aikaa.

- Saatu palaute on sitä perinteistä. Majoituksessa pitäisi olla joillekuille sitä, tätä ja tota. Verkot roikkuvat aina ja jos ei ole kylmä niin on kuuma. 

- Liikennejärjestelyistä vielä sen verran, että Ala-Okeroistentie  on muutenkin tukkoinen torstaisin ja perjantaisin klo 16-17 ajoissa, nyt siinä on vielä lisänä Power kuorma. Vinkki, että keskustaan pääsee kätevästi myös kääntymällä raviradan risteyksestä oikealle (Kärkkäiselle päin) ja edelleen ABC:n risteyksestä vasemmalle.

Liikennetilanteista Kivimäellä on hyvä näppituntuma senkin takia, että hän hoitaa yleismiehenä turnauksessa mm. tarvittavia kuljetuksia Jokimaan ja torin välillä. 

Haastattelu tehty ennen iltapäivän pelien keskeytystä.

Ennakkofiilikset ennen illan maailmanliigan peliä

Heikki Lahti, Ville Aro ja Ossi Mäkinen Napapiirin Palloketuista olivat viettämässä anasaittua lepohetkeä pelien lomassa. Ville ja Ossi ovat käyneet jo lähes kymmenen Power Cupia, Heikillä meneillään oleva Power Cup on toinen.

Pojat ovat illalla menossa katsomaan maailmanliigan ottelua Suomi-Argentiina. Mitään valtaisia ennakko-odotuksia pelureilla ei ollut, hyvää peliä toivotaan ja tietenkin Suomen voittoa. Kysyttäessä suosikkipelaajaa, eivät pojat nimenneet ketään erityistä pelaajaa Suomen joukkueesta, kaikki ovat tasaisen hyviä. Kysyttäessä mielipidettä uuden maajoukkuevalmentajan, Daniel Castellanin, vaikutusta joukkueen peliin,eivät nuoret pelurit uskoneet näkevänsä kovin dramaattisia muutoksia.Tosin eipä nähtyjen parin pelin jälkeen kovin syvällisiä analyysejä pysty tekemäänkään.

Yleiset Power Cup fiilikset pojilla olivat hyvät, nahka ei ole palanut eikä lämmöstä ole ollut haittaa. Menestys on ollut loistavaa, kaikki viisi peliä ovat päättyneet Pallokettujen voittoon.

Haastattelu tehty ennen ottelujen keskeytystä.

Cheek liekitti yleisöä Kisadiskossa

Perjantaina kuuman päivän päätteeksi powerväki sai nauttia kuumasta huippulentopallosta, kun Argentiina ja Suomi väänsivät tiukan viiden erän ottelun Lahden jäähallissa.
Illalla riitti tunnelmaa myös kisadiskossa, kun Lahden oma poika Cheek sai yleisön hittibiisinsä sanoin liekkeihin.

- Esiinnyin jo 2007 samaisessa kisadiskossa, kun täällä pelattiin edellinen Power Cup. Hyvä meininki täällä on aina ja kiva esiintyä. Lisäpanosta ei kuitenkaan Lahdessa esiintyminen tuo, sillä yleisö on kuitenkin ympäri Suomea tai maailmaa.

Kuumatunnelma kisadiskossa oli vain plussaa, toisin kun pelikentillä. Rap-tahti ihmettelee, mitä kaikkea helle voi saada Suomessa aikaan. Muun muassa Power Cupin keskeyttäminen herätti Cheekissä kummastusta.

- Ihan älytöntä touhuahan tämä on. On kuitenkin maita, joissa nämä asteluvut eivät ole mitään, joten ei se mikään mahdottomuus ole pelata tällaisessa kelissä. Totta kai huoltojoukkojen ja pelureiden pitää huolehtia kaikista perusjutuista huolellisesti, kuten esimerkiksi nestetankkauksesta, Cheek vinkkaa.

Itse turnaukseen lahtelaisräppäri ehti tutustua 2007. Tapahtuma teki myös Cheekiin, kuten suurimpaan osaan ensimmäistä kertaa turnauksessa vierailevaan suuren vaikutuksenl.

- Oli se melkoinen show, miten paljon kenttiä ja pelaajia sinne oli saatu suhteelliseen tiiviiseen tilaan. Hienon näköistä.

Lentopallo ei sinällään kuulu kiireisen räppärin harrastuksiin, mutta myös tästä lajista miehellä on mieluisia muistoja.

- Peruskoulusta kun pääsin, meillä oli aina perinteinen opettajat vastaan oppilaat ottelu. Opettajat ottivat aina tosissaan ja voitto oli kunnia asia. Itse kun olin pelaamassa se oli ensimmäinen kerta 20 vuoteen, että opettajat hävisivät. Totta kai minun ansiostani, Cheek nauraa.