Power Cup
Mikä on Power Cup?
Upea maailman suurimmaksi lasten ja nuorten lentopalloturnaukseksi kehittynyt Power Cup on vuosittainen voimannäyttö suomalaisesta lentopallon juniorityöstä. Tapahtuma kerää yhteen nuoret lentopalloilijat, valmentajat, ohjaajat, seuratoimijat sekä perheet. Tapahtuma tunnettiin alkuvuosina nimellä Yhteispeliturnaus. 1989 jälkeen nimeksi vakiintui Power Cup.
Tapahtuma järjestetään aina kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna koulujen päättymisen jälkeen. Power Cupin kesto on 4 päivää eli torstaista sunnuntaihin.
Tapahtuma kerää lapsia ja nuoria eri ikäluokista. Pelaajat ovat 7-22 -vuotiaita. Lapset ja nuoret toimivat myös tuomareina oman ikäryhmänsä otteluissa. Pelejä pelataan kaikkiaan 25 eri sarjassa iän, sukupuolen sekä osaamisen tason mukaan. Power Cupissa Kaikki Pelaa -ideologia toteutuu, sillä ainutlaatuinen sarjajärjestelmä takaa sen, että otteluita tulee kaikille joukkueille saman verran torstaista sunnuntaihin riippumatta sijoituksesta.
Turnaus kiertää Suomea viidellä alueella (etelä, itä, pohjoinen, länsi ja lounas) ja turnausjärjestäjä vaihtuu vuosittain. Tulevan kesän, järjestyksessään 28. Power Cup tapahtuman, isäntäkaupunkina toimii Turku, jossa Kupittaan urheilu- ja puistoalue luo tapahtumalle upeat ja toimivat puitteet. Upeaa on että kaikki pelikentät saadaan yhtenäiselle alueelle. Vuonna 2013 tapahtumaa isännöi Mikkeli.
Ennätysten vuosi 2007
Power Cup nousi uusiin ennätyslukuihin vuonna 2007. Lahti tarjosi tapahtumalle upeat puitteet. Tapahtumaan osallistui peräti 951 joukkuetta ja 8500 pelaajaa, valmentajaa, ohjaajaa ja huoltajaa.
Ensimmäinen turnaus järjestettiin Jyväskylässä vuonna 1985. Turnauksen osallistujamäärä on kehittynyt näistä vuosista huimaa vauhtia.
Elämyksiä ja kokemuksia
Tapahtuman perusajatuksena on tarjota yhteinen kohtauspaikka kaikille nuorisotoimintaa harjoittaville seuroille. Power Cupin ohjelmaan sisältyy paljon muutakin kuin itse lentopallon pelaamista. Mukaan mahtuu ikimuistoiset avajaiset, vauhdikkaita kisabailuja, maajoukkueiden näytösotteluita, turnauksen päättäjäiset jne. Tapahtuman monipuoliset oheisohjelmat ja tapahtumat vaihtelevat vuosittain.
Power Cup on myös kohtauspaikka valmentajille. Ohjelmaan kuuluu lisäksi aina myös paikkakunnan omia vetonauloja.
Seuratyön näyteikkuna
Tapahtumaan osallistuu vuosittain noin 200 seuraa. Power Cup -tapahtuman yhtenä päätarkoituksena on tarjota seuratoimijoille, valmentajille ja ohjaajille yhteinen kohtauspaikka. Seuroja kannustetaan hyödyntämään tapahtumaa myös uusien ohjaajien ja valmentajien rekrytoinnissa ja innostamisessa.
Kokemuksia ja unohtumattomia elämyksiä
Pelit ovat oleellinen osa tapahtumaa. Power Cup tarjoaa myös paljon muuta osallistujilleen. Värikkäät massa-avajaiset jäävät vuosittain jokaisen mieleen. Avajaisten ja kisadiskojen nimekkäät musiikkiesiintyjät tuovat tapahtumaan lisäväriä. Oheisohjelman tarjonta vaihtelee vuosittain. Tarjonnassa huomioidaan paikkakunnan omat erityispiirteet. Joukkueet majoitetaan koulumajoitukseen neljän päivän ajaksi. Majoituskoulujen määrä vaihtelee vuosittain 25-45 välillä. Koulumajoitus tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä joukkueen jäsenille. Yhteismajoituksessa pelaajat oppivat ryhmäkäyttäytymisen perusasioita.
Tapahtuman täynnä mahdollisuuksia
Toiseksi tapahtuman menestyksen salaisuudeksi nousee väistämättä vuosittain vaihtuva isäntäkaupunki. Osallistujat pitävät tapahtuman kiertoa erinomaisena asiana. Kaupungin ja paikallisten yhteistyötahojen rooli korostuu vuosi vuodelta. Tapahtuman onnistumisen edellytyksenä on kaupungin ja paikallisten yritysten ja palvelutarjoajien yhteistyö ja sitoutuminen. Järjestävän paikkakunnan vahva näkyvyys ennakkomarkkinoinnissa ja tapahtuman aikainen isännyys ovat merkittäviä ja näkyviä käyntikortteja tapahtuman laajalle kohderyhmälle.
Paikkakunnan omat järjestävät seurat näyttävät vuosi toisensa jälkeen valtavan voimansa. Tapahtuman tavoitteena on entisestään tukea paikallista seuratoimintaa ja lisätä sen elinvoimaisuutta. Turun Power Cupin järjestelyistä yhdessä Suomen Lentopalloliiton kanssa vastaavat Liedon Parma, Littoisten Työväen Urheilijat, Maskun Kataja, Raision Loimu, Raision Loimu Juniorit ja Turun Urheiluliitto. Mukana tapahtumassa on myös Turun kaupunki.
