Perustietoa lajista
![]() Miesten maajoukkue on huippulentopallon lippulaiva. |
![]() Nuoret lentopalloilijat kokoontuvat aina kesäkuun alussa Power Cupiin. |
![]() Erika ja Emilia Nyström ovat Suomen kärkipari beach volleyssa. |
Perustietoa lentopallosta ja
beach volleysta
Historiaa
* NMKY:n liikunnanohjaaja William G. Morgan kehitti lajin 1895 Holyokessa, Yhdysvalloissa.
* Eurooppaan lentopalloilu tuli vuonna 1914 ja Pohjoismaihin 1920-luvulla.
* Kansainvälinen lentopalloliitto, FIVB, perustettiin 1947.
* Olympiakisoissa lentopalloilu on ollut vuodesta 1964 lähtien, ensimmäiset lentopallon MM-kisat järjestettiin jo 1949.
* Beach volleysta tuli virallinen olympialaji Atlantan kisoissa 1996.
Historiaa Suomessa
* Lentopalloilu tuli Suomeen 1920-luvulla.
* Vuodesta 1939 alkaen lentopalloilu kuului Suomen Koripalloliiton ja sittemmin Suomen Koripallo- ja Lentopalloliiton ohjelmaan.
* Suomen Koripalloliittoon perustettiin 1949 lentopallon työvaliokunta, joka oli lajin ensimmäinen virallinen toimielin urheilujärjestöissä.
* Suomen Lentopallokomitea perustettiin vuonna 1956 ja hyväksyttiin FIVB:n jäseneksi 1957.
* Suomen Lentopalloliitto perustettiin 1959.
* Suomi oli mukana MM-kisoissa jo vuonna 1952 ja EM-kisoissa 1955.
* Lentopallon SM-liiga perustettiin 1994 ja ensimmäinen SM-liiga pelattiin kaudella 1995-1996. Uudeksi nimeksi tuli 2010 syksyllä Lentopallon Mestaruusliiga.
* Beach volleyn ensimmäinen SM-turnaus pelattiin 1989.
Nykyhetki
* FIVB:ssä on 220 jäsenmaata eli enemmän kuin missään muussa urheilujärjestössä.
* Lentopallon aktiivipelaajia on maailmassa noin 200 miljoonaa ja harrastajia jopa miljardi.
Nykyhetki Suomessa
* Lentopalloilun harrastajia on noin 118 000, joista 3-18-vuotiaita noin 27 000, 19-65-vuotiaita noin 83 000 ja 66-79-vuotiaita noin 8 000 (Kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010).
* Rekisteröityjä pelaajia on 12 200, joista junioreita 7 200.
* 540 luokiteltua erotuomaria ja 530 nuorisotuomaria.
* 1 440 joukkuetta liiton sarjoissa, niistä juniorijoukkueita 1 020.
* Nuorilla organisoitua kilpailutoimintaa 9-vuotiaista 21-vuotiaisiin, veteraaneilla 35-vuotiaista 85-vuotiaisiin.
* Suomella kahdeksan maajoukkuetta: miehet, naiset, pojat (3) ja tytöt (3).
* Maailman suurin nuorten lentopalloturnaus, Power Cup, vuosittain Suomessa.
* Beach volleyssa järjestetään joka kesä SM-kiertue ja SM-finaalit. Nuorille ja veteraaneille on omat SM-turnauksensa.
* Suomalaiset beach volleyn pelaajat osallistuvat myös MM- ja EM-tason kilpailuihin. Erika ja Emilia Nyström voittivat vuonna 2010 naisten EM-pronssia, alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuden 2002 ja alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden 2004. Anssi Hakala ja Pekka Seppänen ottivat hopeaa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2005.
* Lentopalloliitossa on noin 700 jäsenseuraa.
* Lentopalloliiton budjetti vuodelle 2013 on 4,27 miljoonaa euroa.



