Brasilialle yhdeksäs maailmanliigan mestaruus
26.7.2010
|
Brasilia juhli tutusti maailmanliigan voittoa myös kesän 2010 päätteeksi.
Turnauksen parhaat pelaajat yhteispotretissa.
Murilo oli turnauksen MVP vahvan hyökkäyspelinsä, mutta erityisesti vastaanottonsa johdosta.
|
Brasilia voitti ennätyksellisen yhdeksännen lentopallon maailmanliigan sunnuntaina Argentiinan Cordobassa. Vain yhden ottelun koko maailmanliigassa hävinnyt Brasilia kaatoi finaalissa Venäjän 3-1 (25-22, 25-22, 16-25, 25-23). Mestaruus oli Brasilialle samalla seitsemäs kahdeksan viimeisen vuoden aikana. Brasilia otti ennätyksen itselleen ohitettuaan Italian mestaruuksien määrässä yhdellä. Brasilian mestaruudet ovat tulleet 1993, 2001, 2003-2007 ja 2009-2010. Kahdentoista viimeisen vuoden aikana Brasilia on jäänyt vain kerran mitalien ulkopuolelle, 2008 kotikentällään Riossa ollessaan neljäs. Brasilian ainoa tappio tämän kesän maailmanliigan kuudestatoista ottelusta tuli alkulohkon toisena viikonvaihteena kotikentällä Hollannille. Venäjällä on edelleen vain yksi maailmanliigan voitto (2002) ja nyt peräti viisi finaalitappiota. Järjestyksessään 21. maailmanliigan finaalissa Brasilian tehomiehiksi nousi kokenut Dante (18 pistettä) ja loukkaantuneen Vissotton paikan hakkurina ottanut 26-vuotias maajoukkuetulokas Theo (16). Koko turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Murilo (8) johti jälleen vakuuttavasti mestareiden vastaanottoa yhdessä libero Marion kanssa. - Tämä on meille erittäin tärkeä mestaruus. Emme päästäneet Venäjää missään vaiheessa käyttämään sen parasta asettaan, syöttöä. Kolmannessa erässä teimme liikaa virheitä, mutta löysimme pelimme taas neljännessä. Liberomme oli avainpelaaja, mutta voitimme koko joukkueen erinomaisella pelillä, analysoi finaalia Brasilian päävalmentaja Bernardo Rezende. Venäjä joutui finaaliin ilman välierässä loukkaantunutta Tara Khteitä ja muutenkin myllerrys yleispelaajien tontilla oli valtaisa. Sergei Berezhko (11), joka puolestaan loukaantui loputurnauksen avauspelissä, palasi seitsikkoon ja siellä hyvin viihtynyt Denis Birjukov (0) hyytyi nyt puolestaan vaihtoon heti kättelyssä Dmitri Krasikovin (8) otettua paikan. Turnauksen paras pistemies Maxim Mikhailov teki finaalissa 20 pistettä ja torjuntakuningas Dimitri Muserski 16. Serbialle kolmas perättäinen mitali Pronssiottelussa Kuuba johti jo kateen otteeseen (1-0 ja 2-1), mutta Serbia puristi lopulta voittoon 3-2 (28-30, 25-20, 22-25, 25-22, 15-12). Serbia oli näin jo kolmannen kerran perättäin mitaleilla saavutettuaan 2009 Belgradissa ja 2008 Riossa hopeaa. Nikola Kovasevic oli pronssiottelussa kentän hahmo 25 pisteellä. Sasa Starovic kasasi 21 ja Kuubalta teinisensaatio Wilfredo Leon 20. Seuraavaksi maailman parhaat lentopallomaat lyövät yhteen Italian MM-lopputurnauksessa, joka alkaa kahden kuukauden kuluttua. Mukana on 24 joukkuetta.
Maailmanliigan finaali ja pronssiottelu Serbia - Kuuba 3-2 (28-30, 25-20, 22-25, 25-22, 15-12) Maailmanliigan 2010 loppujärjestys
|
