Taitomerkki 2

Taitomerkki 2 jatkaa perusliikuntaitojen kehittämistä Taitomerkki 1:stä - kakkososiossa otetaan pieni askel kohti lajinomaisia temppuja sillä pallo on nyt mukana osassa tempuista. Taitomerkki 2 on tarkoitettu ennen kaikkea E-ikäisille, sekä esimerkiksi toisen vuoden F-junioreille jotka ovat jo suorittaneet Taitomerkki 1:sen temput. Taitomerkki 2 osalta voi olla alueellisia eroja mm. tapahtumapäivien ja temppuratojen osalta. Tarkistahan oman alueesi ohjeet omalta sarjanhoitajaltasi.

Mikä on Taitomerkki 2?

Taitomerkki 2 -paketti sisältää:

  • 1 kpl ohjaajan kansio
  • 40 taitotemppukorttia
  • jokaiselle ryhmän lapselle oma taitokortti
  • jokaiselle lapselle tarrat taitokorttia varten
  • Taitomerkki 2- kangasmerkki

Taitomerkkimateriaali on kehitetty tukemaan ja innostamaan lasten perusliikuntataitojen lisäämistä ja parantamista. Vaikeusastetta ja taitotasoa on hieman nostettu Taitomerkki 1:stä. Perusliikuntataitojen mukaaan on tullut myös erilaisia pallotemppuja mukaan ja näin osassa tempuista mennään hieman lajinomaisimpiin taitosuorituksiin - pääasiana kuitenkin yleiset perusliikkeet tai sarjat.

Temppujen avulla voidaan helposti ja leikinomaisesti harjoitella erilaisia perustaitoja. Temppujen toivotaan motivoivan lasta myös omatoimiseen temppuharjoitteluun. Toivomme taitokortin innostavan yrittämään. Jokainen temppu on numeroitu. Temppukortista löydät hyvän taitosuoritusta kuvaavan kuvan/kuvia. Lisäksi jokaisessa kortissa on kerrottu suorituksen ydinkohdat, avustustavat, erityishuomiot, vinkit ja tarvittavat välineet.

Temppuja voi suorittaa myös omissa harjoituksissa tai seuran erikseen järjestämässä Taitomerkki-tapahtumassa, mutta myös turnauksissa.

Suoritetut temput merkitään lapsen taitokorttiin joko tapahtuman järjestäjän toimesta tai ryhmän ohjaajan toimesta.

Hinta

Taitomerkki 2 materiaalin aloituspakkaus on TÄYSIN MAKSUTON Tästä se alkaa! -koulutukseen osallistuneille sarjatoimintaan mukaan lähteneille joukkueille. Tarkemmat hinnat materiaalikohtaisesti.

Materiaalien tilaus

Materiaalia voidaan siis käyttää hyvin monipuolisesti liikuntatuokioiden ohessa tai koko ryhmän toimintahetki voidaan rakentaa korttien pohjalta. F-ikäisten tapahtumapäivien osalta suositeltavaa olisi, että tapahtuman järjestäjä rakentaisi tempuista radan, jota on helppo ja mielekäs kiertää Non-Stoppina. Näin lapsille riittää touhua ja tekemistä myös pelien välissä.

Tee tilauksesi heti! Tilauslomake>>>