Sivukartta  

Lentopalloliitto Valikko
EtusivuUutisetUutisarkisto

Suomen tyttöjen taisteluvoitto Kroatiasta ei riittänyt EM-kisapaikkaan

15.01.2017 Maajoukkue

Suomen tytöt nousivat upeasti kahden erätappion jälkeen 3-2-voittoon Kroatiasta alle 18-vuotiaiden EM-karsinnoissa Kroatian Rovinjissa. Erät olivat 30-32, 23-25, 25-20, 25-17 ja 15-11.

Suomi torjuu Kroatian hyökkäystä.

EM-karsintalohkon loppujärjestyksen ratkaisi sunnuntai-illan myöhäisottelu, jossa Kreikka voitti Norjan 3-0 ja vei lohkon ykköstilan ja paikan EM-kisoihin, jotka pelataan 1.-9.4. Arnhemissa, Hollannissa. Suomi ei valitettavasti saanut paikkaa myöskään lohkokakkosten vertailussa.

- Tämä Kroatia-ottelu oli hyvää lentopalloa alusta loppuun. Avauserissä ei oltu ihan valmiita, mutta sekin korjaantui hienosti kolmeen viimeiseen erään. Oli mukava katsoa tyttöjen pelaamista. He pelasivat suurella sydämellä puolustuksessa ja sitten hyökkäsivät rohkeasti, valmentaja Tapio Kangasniemi kertoo.

- Tässä joukkueessa on potentiaalia varsinkin laitahyökkääjien osalta. Muutamiin aiempiin ikäluokkiin verrattuna tämä on siinä mielessä erilainen, että joukkue ei hyökkäyksissä vastustajille häviä. Tänään oltiin myös todella hyviä puolustuksessa.

- Nämä tytöt ovat nyt pelanneet useita maita vastaan ja he ovat nähneet, että pärjäävät tässä lajissa kansainvälisestikin hienosti. Työtä on tietysti vielä edessä tuhottomasti, Kangasniemi sanoo.

Ottelun tilasto

EM-karsintojen nettisivut

Tyttöjen U18 EM-karsinnat, lohko G
Rovinj, Kroatia
Norja – Kroatia 3-2 (16-25, 25-20, 15-25, 27-25, 15-13)
Suomi – Kreikka 0-3 (19-25, 22-25, 11-25)
Kroatia – Kreikka 3-1 (25-14, 19-25, 25-20, 25-22)
Norja – Suomi 0-3 (17-25, 15-25, 18-25)
Kroatia – Suomi 2-3 (32-30, 25-23, 20-25, 17-25, 11-15)
Kreikka – Norja 3-0 (25-23, 25-16, 25-16)

Suomen tyttöjen joukkue
(Nimen jälkeen on kasvattajaseura.)
1. Netta Laaksonen, Maskun Kataja
4. Olivia Kakko (L), Raision Loimu
5. Suvi Kokkonen, Leppäveden Leppä/Jyväs-Lentis 
6. Milja Piesanen (L), Jyväs-Lentis
7. Roosa Heikkiniemi (C), Salon Viesti
9. Taija Kaukoranta, Oulunsalon Vasama
11. Saana Lindgren, Loimaan Jankko
13. Salla Virtanen, Salon Viesti
14. Tuuli Mäki, Liedon Parma
15. Nea Haatainen, Savonlinnan Ajo
16. Milja Raitis, Liedon Parma
17. Vilhelmiina Prihti, FC-57
Tapio Kangasniemi, päävalmentaja
Pasi Palonen, II-valmentaja
Tuomas Huita, tilastot 
Mariliisa Salmi, fysioterapeutti
Jaana Laurila, joukkueenjohtaja

 

Jaa uutinen   Facebookissa   

  Takaisin

Yhteistyökumppanit

   uutiset  

helmikuu