Beach volleyn historiaa
Beach volleyn katsotaan syntyneen Kaliforniassa, USA:ssa 1920-luvulla, joukkueet olivat tuolloin yleensä nelimiehisiä. Euroopan ensimmäiset beach volley –ottelut pelattiin Bulgariassa, Tshekkoslovakiassa ja Latviassa 1930-luvulla. Kaksimiehisin joukkuein ensimmäiset viralliset turnaukset pelattiin Kaliforniassa 1947
Lajinoste alkoi 1980-luvun alussa USA:n rahakkaiden ammattilaiskiertueiden innoittamina. Beach volleyn MM-sarja perustettiin 1989. Beach volley nähtiin olympialaisissa ensimmäistä kertaa Atlantassa 1996, toisen kerran Sydneyssä 2000 ja laji oli ohjelmassa myös Ateenassa 2004.
Beach volley saapui Suomeen 1980-luvulla. Virallisia Suomen mestaruuksia on ratkottu vuodesta 1989 alkaen. Naisten ensimmäinen beach volleyn Suomen mestarijoukkue kruunattiin 1990. Suomen mestaruuksista kisattiin kiertuemuotoisesti ensimmäistä kertaa vuonna 1997.
|
|
|
Siirry aikuisten ja nuorten SM-, EM-, MM- ja Olympiatuloksiin tästä.
Veteraanien SM-tulokset.
|
|